Maistraattigate

Jokin aika sitten päätimme mennä naimisiin.

Tai ei, se ei ole ihan totta. Naimisiinmenoa olemme nimittäin pitäneet jonkinasteisena itsestäänselvyytenä jo vuosia ja kihlaus on tottakai lupaus avioliitosta. Häitäkin on silleen kevyesti tullut suunniteltua. Mutta jokin aika sitten teimme konkreettisesti asian eteen jotain, päätimme päivän ja varasimme juhlapaikan. Alunperin tarkoitus oli miettiä näitä asioita joskus syksyllä, kun tulevaisuus on vähän selkeämpi, mutta suunnitelmiamme vauhditti eräs kuulemamme asia, joka konkretisoi sen että aikaa ei ole loputtomasti (ei, emme ole vakavasti sairaita tai mitään). Varatkaa siis kalentereihinne 4.8.2012.

Paikkaa varatessamme mietiskelimme myös kirkon valintaa ja melkein jo soitimme Savonlinna-Sääminkiin kysyäksemme, milloin kirkon voi varata (valintamme olisi ollut Savonlinnan Pikkukirkko, koska en pidä Rantasalmen kirkon modernista sisustuksesta). Sitten alkoi kuitenkin epäilyttää. Emme ole ollenkaan uskonnollisia, Tapani on ateisti ja minä agnostikko. Telkkarista Satuhäitä yms. katsoessa kirkkovihkimisen aikana alkoi tuntua enenevässä määrin vaivaannuttavalta ajatus, että niin uskonnollinen seremonia järjestettäisiin meidän takiamme. Keskustelimme asiasta ja päätös oli lopulta helpohko: menemme naimisiin maistraatissa. Ainoa mietityttävä asia oli, miten järjestää hääjuhlan alku jos vihkiminen on tehty jo muutamaa päivää aiemmin, mutta kahdessa vuodessa ehtii kyllä keksiä vaikka mitä.

En pitänyt päätöstä kovin kummoisena juttuna. Sukumme eivät ole uskonnollisia, ja ne isot häät tulisi kuitenkin. Mutta sitten menin laittamaan päätöksemme facebookiin ja mitä siitä seurasikaan: 40 kommenttia ja suoranainen myrsky vesilasissa! Itse maistraattipäätös hyväksyttiin hämmästyneenä ja pienin mutinoin, mutta vieraat meinasivat nousta kapinaan siitä, että oikeaan häätunnelmaan ei pääse, jos ei kuule meidän sanovan "Tahdon"! Minua taas vähän loukkasi ajatus siitä, että ne meille ainoat ja oikeat, perinteisehköt häät mekkoineen, kakkuineen, valsseineen jne eivät olisi vieraiden mielestä tarpeeksi "oikeat" tai "tuntuisi häiltä" vain koska pidämme omaa maailmankatsomustamme tärkeämpänä kuin yhtä perinteistä. Siviilivihkiminen juhlapaikalla taas ei oikein tule kyseeseen, kun sen lisäksi että vihkijän pitäisi siihen suostua, meidän pitäisi maksaa siitä 200e+matkakulut yli 50 km:n päästä. Äiti onneksi suhtautui asiaan oikein ja totesi, että "No, kävelette sitten sisään ja huudatte niille yhtäaikaa TAHDON! niin siinäpähän sitten kuulevat, jos se niin tärkeää on!". Joskus mun äitini on vaan paras :)

Mä olen monesti ihmetellyt, miten häitään valmistelevat parit ovat harmissaan siitä, että eivät saa tehdä asioita kuten haluavat, vaan kaikki muut tahtovat sanella minkälaiset häistä tulee. Pääsinpä siis nyt kokemaan tämän itsekin. Häistä ei ole suunniteltuna vielä muuta kuin juhlapaikka ja vihkimismuoto, ja jo nämä aiheuttavat soraääniä. Tulipa myös huomattua, miten yllättävän syvällä uskonto on suomalaisessa kulttuurissa: ei häätkään ole häät, jos siellä ei ole pappia puhumassa!

Ja lopuksi vielä ne syyt, miksi päädyimme siviilivihkimiseen:

1. Maailmankatsomus. Kuten sanottua, emme ole uskovaisia. Olisi siis aika tekopyhää pitää kirkkohäät. Yhtä hyvin voisimme päättää mennä naimisiin muslimi- tai hinduseremonioin "koska ne on niin kivat".

2. Solidaarisuus ystäviämme kohtaan. Tämä jakautuu kahtia:
a. Solidaarisuus LGBT-ystäviämme kohtaan. En mene naimisiin kirkossa, koska kaikki ystäväni eivät sitä voi tehdä vaikka haluaisivatkin. Ja minulla on ystäviä, jotka varmasti haluaisivat! Kirkon mukaan he ovat kuitenkin rakastuneet vääriin henkilöihin. Ja kirkko perustuu muka lähimmäisenrakkauteen...
b. Solidaarisuus uskovia ystäviämme kohtaan. Olisi väärin ja suorastaan rienaavaa seistä alttarilla pyörittelemässä henkisesti silmiä papin puheille, kun kirkko ja seremonia ovat joillekin ystävistämme niin tärkeitä.

3. Avioliitto ei ole meille uskonnollinen liitto, vaan tekee meistä puolisot lain edessä. En halua tai tarvitse siunausta liitollemme organisaatiolta, joka vastustaa homoliittoja ja jolla on edelleen ongelmia naispappeuden kanssa.

4. Perinteet ja lapsuudenhaaveet ovat vain juuri sitä, perinteitä ja lapsuudenhaaveita. Tottakai minäkin olen useasti kuvitellut kulkevani kirkon käytävää häämarssin soidessa, mutta periaatteet ja maailmankatsomus ovat minulle tärkeämpiä kuin tuon haaveen toteutuminen.

5. Päätöstä ei voi enää peruakaan, koska Tapani erosi kirkosta heti kun suostuin maistraattivihkimiseen. Olisi eronnut jo aiemmin, ellen olisi alunperin halunnut kirkkohäitä. Aion tehdä saman ratkaisun, vaikka tarvitsenkin sen käsittelyyn vielä aikaa.