Olen asunut Helsingissä kohta kolme vuotta, tosin tästä ajasta viisi kuukautta Wienissä, kuusi Hannoverissa ja kaksi jo puoliksi Oulussa. En silti tunne itseäni normaalisti mitenkään helsinkiläiseksi. Oulussa minusta on kuitenkin tullut hujauksessa eteläsuomalainen, ei niinkään omastani, vaan muiden mielestä!
Helsingistä tai vielä Rantasalmeltakin katsottuna Oulu on toivottoman kaukana pohjoisessa, melkein Lapissa. Kyllä minustakin tuntui hassulta, kun joskus kohti Haaparannan Ikeaa ajellessamme ylitimme pororajan yllättävän pian Oulun jälkeen. Vastaavasti Etelä-Savo on Oulusta katsottuna todella etelässä. Oululaisia tuttuja kuunnellessa tuntuu, että Rantasalmi sijaitsee heti Kehä kolmosen vieressä, ja toisaalta niin idässä, että jos meidän olohuoneen ikkunasta ei ihan näy Kiinanmuuri, niin Pietarin kupolit nyt kai ainakin. Siksipä kukaan ei oikein osaa päättää, pidänkö minä tälläistä lumista pakkastalvea ennennäkemättömänä ihmeenä, vai olenko tottunut, kun ”Niin, se on niin idässä että siellä tosiaan voikin olla lunta!”.
Sama koskee jossain määrin myös Tapania. Kun me ilmoitamme kaveriporukassa, että emme niin hirveästi välitä lakoista, tulee vastaukseksi heti kaikilta muilta että HILLAT ovat parhaita ikinä (Ha! Kerrankin sana, josta olemme Tapanin kanssa samaa mieltä, normaalistihan kiusaamme toisiamme harva se päivä sanoista kuten ”palentaa”, ”tänänen”, ”raakasti” tai ”äitee”.) Jollain lailla vielä ymmärretään, että joku tulee Ouluun Etelä-Pohjanmaalta (vaikka suurin osa Ouluun muualta tulleista vaikuttaa olevan Kokkola-Kainuu-Kemi -kolmion sisältä), mutta että joku tulee Ouluun ETELÄ-Savosta on täysin käsittämätöntä (Iisalmi vielä jotenkuten ymmärrettäisiin). Savonlinnan seudulla on kuulemma niin kaunista, ettei sieltä nyt ainakaan Pohjois-Pohjanmaan yksitoikkoisiin maisemiin kannata tulla. No, enpä kyllä olisi ilman Tapania tullutkaan.
Vaikka kyllä Oulukin osaa olla kaunis. Oulussa on minusta sellaista provinsiaalisen pikkukaupungin hurmaa kirkontornisiluetteineen. Kaupungin vanhat hallintorakennukset, Hupisaarten puistoalue ja rannan tervaporvareiden ja merikapteenien kaupunkitalot ilahduttavat tällaista historiafriikkiä. Ja on se Aallon suunnittelema Koskikeskuksenkin alue aika kiva. Sitäpaitsi italialainen ystäväni Mariakin piti Suomen-kierroksellaan Oulua lempikaupunkinaan! Berlusconille ei varmaan kelpaisi, mutta Marialla onkin paljon parempi maku.
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Niin makaa kuin petaa
Tapani on erittäin suosittu siskon- ja veljenlasteni keskuudessa. Osasyynä on varmasti se, että herra jaksaa nostella, riiputtaa ja kiikuttaa lapsia miten päin tahansa melko pitkiäkin aikoja. Tapani on lapsille käytännössä kävelevä huvipuistolaite. Koska Tapani ei välimatkojen takia nää lapsia usein, johtaa tämä usein myös siihen että lapset riehaantuvat täysin sillä hetkellä kun herra Vire astuu ovesta sisään. Puolen tunnin kuluttua tilanne on aina se, että lapset ovat kuumissaan, riehaantuneita ja ylivilkkaita, ja Tapani on saanut kunnon kokovartalotreenin riiputtaessaan rimpuilevia, kiljuvia, hihittäviä ja omaa vuoroaan vaativia 20-30 kilon painoja milloin mistäkin jäsenestä.
Tästä taas juontuu suoraan seuraava tilanne:
Pelaamme Indiiran (7 vuotta) ja Niniven (melkein 6 vuotta) kanssa Bratz-lautapeliä, joka on selvästi tarkoitettu isommille lapsille. Pelissä vastataan korteissa oleviin kysymyksiin sen mukaan, mitä mieltä itse on, ja toisten pelaajien pitää sitten arvata mitä vastasi. Minä saan suunnilleen seuraavanlaisen kysymyksen:
Millaiseen poikaan ihastut koulussa?
a) Urheilulliseen
b) Fiksuun
c)Taiteelliseen
d)(en muista mikä tässä oli)
Kysymys aiheuttaa tytöissä kiljahtelua, kikatusta ja hihitystä, kaikkihan tietävät että ”Sirje-täti on rakastunut Tapaniin!”. Nyt onkin edessä vaikea ongelma: mitä edellisistä Tapani edustaa?
”Eei, eihän Tapani ole mikään noista!”, kiljuu Indi. ”Ei tästä voi valita, ei se oo!”
Nini kikattaa mukana ja myötäilee.
”No mutta jos joku näistä pitää valita?”, kysyn. Olenhan aina ollut kallellaan fiksuihin nörtteihin päin, eikä Tapani ole todellakaan poikkeus.
Tytöt selvästi hämmästyvät, etten heti myönnä ettei Tapania löydy noista kategorioista. ”Eei...Onks se muka sitten urheilullinen?”, pohtii Indi, tällä kertaa hämillinen sävy kikatuksessaan. ”Ei Tapani oo noista mikään!” Ja Nini myötäilee edelleen kikatuksensa lomassa. Kysymys on selvästi kauhean vaikea, Tapania ei vaan näköjään voi ollenkaan sijoittaa kortissa oleviin kategorioihin.
”No mikäs se sitten on?”, kysyn kiinnostuneena.
”HÖPSÖ!”, huutavat tytöt yhtäaikaa, ”Se on ihan höpsö! Se heittää meitä aina kattoon! Ihan höpsö! Mutta sitä ei ole tossa!”
Ja sitten vielä Indin viimeinen naula arkkuun: ”No ei se ainakaan toi fiksu oo!”.
Päätämme yksissätuumin hylätä kortin ja ottaa uuden kysymyksen.
Tästä taas juontuu suoraan seuraava tilanne:
Pelaamme Indiiran (7 vuotta) ja Niniven (melkein 6 vuotta) kanssa Bratz-lautapeliä, joka on selvästi tarkoitettu isommille lapsille. Pelissä vastataan korteissa oleviin kysymyksiin sen mukaan, mitä mieltä itse on, ja toisten pelaajien pitää sitten arvata mitä vastasi. Minä saan suunnilleen seuraavanlaisen kysymyksen:
Millaiseen poikaan ihastut koulussa?
a) Urheilulliseen
b) Fiksuun
c)Taiteelliseen
d)(en muista mikä tässä oli)
Kysymys aiheuttaa tytöissä kiljahtelua, kikatusta ja hihitystä, kaikkihan tietävät että ”Sirje-täti on rakastunut Tapaniin!”. Nyt onkin edessä vaikea ongelma: mitä edellisistä Tapani edustaa?
”Eei, eihän Tapani ole mikään noista!”, kiljuu Indi. ”Ei tästä voi valita, ei se oo!”
Nini kikattaa mukana ja myötäilee.
”No mutta jos joku näistä pitää valita?”, kysyn. Olenhan aina ollut kallellaan fiksuihin nörtteihin päin, eikä Tapani ole todellakaan poikkeus.
Tytöt selvästi hämmästyvät, etten heti myönnä ettei Tapania löydy noista kategorioista. ”Eei...Onks se muka sitten urheilullinen?”, pohtii Indi, tällä kertaa hämillinen sävy kikatuksessaan. ”Ei Tapani oo noista mikään!” Ja Nini myötäilee edelleen kikatuksensa lomassa. Kysymys on selvästi kauhean vaikea, Tapania ei vaan näköjään voi ollenkaan sijoittaa kortissa oleviin kategorioihin.
”No mikäs se sitten on?”, kysyn kiinnostuneena.
”HÖPSÖ!”, huutavat tytöt yhtäaikaa, ”Se on ihan höpsö! Se heittää meitä aina kattoon! Ihan höpsö! Mutta sitä ei ole tossa!”
Ja sitten vielä Indin viimeinen naula arkkuun: ”No ei se ainakaan toi fiksu oo!”.
Päätämme yksissätuumin hylätä kortin ja ottaa uuden kysymyksen.
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
Viikonloppu pähkinänkuoressa
Perjantai:
Päivällä ahkeraa graduilua, Tapani meni kirjastolle lukemaan tenttiin, jotta saisin työrauhan. Ilta vietettiin kaupungilla kavereiden kanssa, ensin Subwayssa, sitten Bisketissä ja lopulta vielä Hemingways'sissä, jonne saapumisemme tosin suunnilleen puolitti asiakkaiden keski-iän.
Lauantai:
Tapanin teki mieli kalaa, joten illalliseksi oli oikein eliittiruokaa: uunilohta. Lohikimpale maksoi nimittäin viisi euroa, mikä on aika paljon enemmän kuin kahden euron jauhelihapaketti. Lohen päälle oliiviöljyä, valkosipulimurskaa, suolaa, valkopippuria ja sitruunapippuria ja uuniin. Oli hyvää!
Päivän vuokraleffa: Tule omakseni, Renee Zellwegerin uusi 50-luvulle sijoittuva roadmovie/romanttinen komedia. Yllättävän hyvä!
Sunnuntai:
Tapani luki aamupäivän illalla aloittamaansa Hercule Poirotin joulua, jota ei malttanut laskea käsistään ennen loppuratkaisua. Lounaaksi värkkäsimme lihapullia, ja iltapalaksi sämpylöitä. Sunnuntaista tulee meillä usein leipomispäiviä, kun kaipaa jotain kivaa kotoista tekemistä yhdessä.
Päivän vuokraleffa: Slummien miljonääri, joka oli ok, mutta ei ihan niin hyvä kuin on kehuttu.
Päivällä ahkeraa graduilua, Tapani meni kirjastolle lukemaan tenttiin, jotta saisin työrauhan. Ilta vietettiin kaupungilla kavereiden kanssa, ensin Subwayssa, sitten Bisketissä ja lopulta vielä Hemingways'sissä, jonne saapumisemme tosin suunnilleen puolitti asiakkaiden keski-iän.
Lauantai:
Tapanin teki mieli kalaa, joten illalliseksi oli oikein eliittiruokaa: uunilohta. Lohikimpale maksoi nimittäin viisi euroa, mikä on aika paljon enemmän kuin kahden euron jauhelihapaketti. Lohen päälle oliiviöljyä, valkosipulimurskaa, suolaa, valkopippuria ja sitruunapippuria ja uuniin. Oli hyvää!
Päivän vuokraleffa: Tule omakseni, Renee Zellwegerin uusi 50-luvulle sijoittuva roadmovie/romanttinen komedia. Yllättävän hyvä!
Sunnuntai:
Tapani luki aamupäivän illalla aloittamaansa Hercule Poirotin joulua, jota ei malttanut laskea käsistään ennen loppuratkaisua. Lounaaksi värkkäsimme lihapullia, ja iltapalaksi sämpylöitä. Sunnuntaista tulee meillä usein leipomispäiviä, kun kaipaa jotain kivaa kotoista tekemistä yhdessä.
Päivän vuokraleffa: Slummien miljonääri, joka oli ok, mutta ei ihan niin hyvä kuin on kehuttu.
perjantai 19. maaliskuuta 2010
Tarina sähkövatkaimesta, osa 2
Muistatte ehkä, että tammikuun lopussa kirjoitin Tarinan sähkövatkaimesta, kun sähkövatkain sippasi kesken bilevalmistelujen, ja uudenkin hankkimisessa oli ongelmia? Tarina ei sitten päättynytkään siihen. Tapani nimittäin aikoi jokin aikaa sitten vatkata uudella ja tähän asti hyvin toimineella (kaksi käyttökertaa...) vatkaimella kermavaahtoa, mutta konepa ei pihahtanutkaan. Laite oli siis vain vähän yli kuukauden vanha, ja sillä oli noiden bileleivonnaisten lisäksi vatkattu ainoastaan kermaa laskiaispulliin. Kokeilimme vatkainta vielä toiste, mutta kyllä se vaan oli totta: laite ei pihahtanutkaan, vaikka vaihdettiin johtoa pistorasiasta toiseen ja kokeiltiin kaikkea muuta mahdollista.
Aloimme penkoa takuukuittia esiin: ei löydy mistään. Paniikinomaisen etsimisen jälkeen mieleen välähti, että takuukuittia ei ole, koska Tapani ei sitä viimeksi saanut: hänhän ojensi sen edellisen kuitin Euromarketin infoon, jotta sai uuden vatkaimen, mutta uutta kuittia ei tullut mukana, eikä Tapani tajunnut sitä siinä kiireessä vaatia! Tapani lähti kuitenkin eilen vatkaimen kanssa Euromarketille selvittämään ongelmaa.
Nythän on niin, että Oulussa S-Ryhmän Arina on ostanut Euromarketit, ja Kilpailuvirastokin hyväksyi kaupan. Euromarketilla on siis menossa suuri tyhjennysmyynti, tarkoituksena sulkea kauppa ensi viikon aikana. Infossa suostuivat palautukseen mukisematta, mutta sanoivat ettei samanlaista saa enää tilalle, kun hyllyt ammottavat tyhjyyttään. Antoivat kuitenkin Tapanille vatkaimen arvoa vastaavan lipukkeen ja kehottivat katselemaan, josko hyllyiltä löytyisi vielä jonkin muun merkkinen. Tämä ei sinänsä haitannut, koska Tapani olisi joka tapauksessa kieltäytynyt ottamasta samanlaista tilalle: ensimmäisestä paketistahan oli puuttunut ne sekoitinosat, ja toinen meni rikki kahden käyttökerran jälkeen! Hyllyltä löytyikin sitten toisen valmistajan tuplahintainen versio, mutta koska kaikki oli -30% alennuksessa, jäi Tapanille alennuksen ja vanhan laitteen hinnan jälkeen maksettavaksi enää kymmenisen euroa. Toivottavasti tuo uusi laite on sitten laadukkaampi ja kestää paremmin! En tiedä, miten sitten käy jos sekin rikkoutuu - onko sitten mentävä suoraan maahantuojalle, kun Euromarkettia ei enää Raksilassa ole?
Aloimme penkoa takuukuittia esiin: ei löydy mistään. Paniikinomaisen etsimisen jälkeen mieleen välähti, että takuukuittia ei ole, koska Tapani ei sitä viimeksi saanut: hänhän ojensi sen edellisen kuitin Euromarketin infoon, jotta sai uuden vatkaimen, mutta uutta kuittia ei tullut mukana, eikä Tapani tajunnut sitä siinä kiireessä vaatia! Tapani lähti kuitenkin eilen vatkaimen kanssa Euromarketille selvittämään ongelmaa.
Nythän on niin, että Oulussa S-Ryhmän Arina on ostanut Euromarketit, ja Kilpailuvirastokin hyväksyi kaupan. Euromarketilla on siis menossa suuri tyhjennysmyynti, tarkoituksena sulkea kauppa ensi viikon aikana. Infossa suostuivat palautukseen mukisematta, mutta sanoivat ettei samanlaista saa enää tilalle, kun hyllyt ammottavat tyhjyyttään. Antoivat kuitenkin Tapanille vatkaimen arvoa vastaavan lipukkeen ja kehottivat katselemaan, josko hyllyiltä löytyisi vielä jonkin muun merkkinen. Tämä ei sinänsä haitannut, koska Tapani olisi joka tapauksessa kieltäytynyt ottamasta samanlaista tilalle: ensimmäisestä paketistahan oli puuttunut ne sekoitinosat, ja toinen meni rikki kahden käyttökerran jälkeen! Hyllyltä löytyikin sitten toisen valmistajan tuplahintainen versio, mutta koska kaikki oli -30% alennuksessa, jäi Tapanille alennuksen ja vanhan laitteen hinnan jälkeen maksettavaksi enää kymmenisen euroa. Toivottavasti tuo uusi laite on sitten laadukkaampi ja kestää paremmin! En tiedä, miten sitten käy jos sekin rikkoutuu - onko sitten mentävä suoraan maahantuojalle, kun Euromarkettia ei enää Raksilassa ole?
sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
Sikainfluenssaa junassa
Nousen Tikkurilassa Ouluun menevään pendolinoon. Löydän oman paikkani nopeasti. Takanani istuu kaksi ruotsinkielistä teinityttöä. Viime hetkellä vaunuun puuskuttaa sisään keski-ikäinen nainen, joka ilmoittaa kovaan ääneen huokaillen tyttöjen istuvan hänen paikallaan. Seuraa lippujen esiinkaivamista ja vertailua. Naisen lipussa on sama paikkanumero kuin tytöillä. Tarkkasilmäiset teinit huomaavat vaunun kuitenkin olevan eri: ”Tämä on vaunu kahdeksan.”
”Siis ei voi olla totta!”, huokailee nainen tuohtuneena. ”Pitääkö mun muka mennä vielä johonkin muualle?! Missä toi vaunu sitten on?”
Tytöt eivät tiedä, mutta arvelevat joka tapauksessa että parin vaunun päässä jompaankumpaan suuntaan.
Nainen puhisee ja huokailee. Jostain syystä kahden vaunun verran siirtyminen tuottaa hänelle suunnatonta ärsytystä ja vaivaa. Olettaa kai tyttöjen antavan hänelle joka tapauksessa paikkansa. Tytöt istuvat oikeutetusti omilla paikoillaan ja vaikuttavat jo olevan hiukan ihmeissään. Kyseessähän ei ole mikään vanha ja heikkokuntoinen mummo. Nainen voi aivan hyvin kävellä pari vaunua eteenpäin.
Lopulta nainen lähtee puhisten kimpsuineen ja kampsuineen kohti seuraavaa vaunua. Huikkaa kuitenkin vielä olkansa yli tytöille: ”Minulla on muuten sitten sikainfluenssa! Ettäs tiedätte!”
Lähiympäristön valtaa ällistynyt hiljaisuus. Tytöt jäävät mutisemaan ruotsiksi toivovansa naisen kuolevan sikainfluenssaansa.
”Siis ei voi olla totta!”, huokailee nainen tuohtuneena. ”Pitääkö mun muka mennä vielä johonkin muualle?! Missä toi vaunu sitten on?”
Tytöt eivät tiedä, mutta arvelevat joka tapauksessa että parin vaunun päässä jompaankumpaan suuntaan.
Nainen puhisee ja huokailee. Jostain syystä kahden vaunun verran siirtyminen tuottaa hänelle suunnatonta ärsytystä ja vaivaa. Olettaa kai tyttöjen antavan hänelle joka tapauksessa paikkansa. Tytöt istuvat oikeutetusti omilla paikoillaan ja vaikuttavat jo olevan hiukan ihmeissään. Kyseessähän ei ole mikään vanha ja heikkokuntoinen mummo. Nainen voi aivan hyvin kävellä pari vaunua eteenpäin.
Lopulta nainen lähtee puhisten kimpsuineen ja kampsuineen kohti seuraavaa vaunua. Huikkaa kuitenkin vielä olkansa yli tytöille: ”Minulla on muuten sitten sikainfluenssa! Ettäs tiedätte!”
Lähiympäristön valtaa ällistynyt hiljaisuus. Tytöt jäävät mutisemaan ruotsiksi toivovansa naisen kuolevan sikainfluenssaansa.
perjantai 12. maaliskuuta 2010
Rantalomailua Thaimaassa
Jos nyt kahden viikon aikana Thaimaassa jotain opin, niin lopullisesti sen, että olen enemmän kaupunkilomaihminen kuin rantalomailija. Onhan se tietysti ihan kivaa maata rannalla lukemassa ja kastautua välillä meressä, mutta mulle riittäis puoli päivää per loma. Sitten alkaa kaivata jo vähän muuta aktiviteettia. Phuketissa Patongilla on vielä se ongelma, että se on niin turistipaikka, että ei oikein ole muuta tekemistä kuin rannat, syöminen, juominen ja rajoitetuissa määrin shoppailu. Kaikki retketkin vie vaan ihastelemaan uusia rantoja. Mä tarvitsen lomaani ehdottomasti enemmän paikallista kulttuuria ja historiaa!
Loma oli silti ihan kiva ja rentouttava. Tässä lista kohokohdista ja lopuksi valokuvia:
- Ruoka! Ehdottomasti parasta lomassa! Tuli syötyä niin erivärisiä curryja kuin Singaporesta tuttuja suosikkejakin kuten pineapple fried ricea ja satayta!
- Pääsin Jaanikan kanssa norsun selkään FantaSea-puistossa. Itse paikka oli aivan käsittämättömän kitsch, mutta show oli hieno ja norsuratsastus pitkäaikainen unelma. Nyt olen sitten ratsastanut niin kamelilla kuin norsullakin, mutta en ikinä hevosella! (Mulla on tosin huono omatunto siitä, että norsulla vois varmaan olla kivempikin elämä kuin kantaa turisteja, ja mä menin rahoillani tukemaan tollasta!)
- Viimeisenä iltana kokeiltu 15 minuutin kalapedikyyri, jossa pikkukalat söivät jaloista kuolleen ihon pois. Kutitti!
- Tyttöjen ilta Jaanikan kanssa tämän haluttua jäädä illaksi hotellille: polskintaa uima-altaalla, herkullinen illallinen rantaravintolassa auringonlaskua katsellen, kävelyretki rannalla ja lopuksi vielä iltauinti altaalla tropiikin tähtitaivaan alla. Kaiken lisäksi temperamenttinen pikkuneiti käyttäytyi kerrankin kuin enkeli.
- Laskuvesi hotellin rannassa: käveltiin matalassa vedessä bongailemassa kaloja ja rapuja.
- Ostospäivä Jungceylon-ostoskeskuksessa. Kyllästyin rannalla makoiluun ja menin sen sijaan päiväksi kiertelemään kauppoja. Lounaaksi söin mangoa, ananasta ja guavaa katoksen alla trooppista sadekuuroa katsellen – tuli niin mieleen ajat Singaporessa!
- Ylipäätään kaikki Singaporesta muistuttavat asiat: ilmasto, pikkuiset liskot seinillä, ruoka, hedelmät ja hedelmämehut, tietyt kauppaketjut jne.
Loma oli silti ihan kiva ja rentouttava. Tässä lista kohokohdista ja lopuksi valokuvia:
- Ruoka! Ehdottomasti parasta lomassa! Tuli syötyä niin erivärisiä curryja kuin Singaporesta tuttuja suosikkejakin kuten pineapple fried ricea ja satayta!
- Pääsin Jaanikan kanssa norsun selkään FantaSea-puistossa. Itse paikka oli aivan käsittämättömän kitsch, mutta show oli hieno ja norsuratsastus pitkäaikainen unelma. Nyt olen sitten ratsastanut niin kamelilla kuin norsullakin, mutta en ikinä hevosella! (Mulla on tosin huono omatunto siitä, että norsulla vois varmaan olla kivempikin elämä kuin kantaa turisteja, ja mä menin rahoillani tukemaan tollasta!)
- Viimeisenä iltana kokeiltu 15 minuutin kalapedikyyri, jossa pikkukalat söivät jaloista kuolleen ihon pois. Kutitti!
- Tyttöjen ilta Jaanikan kanssa tämän haluttua jäädä illaksi hotellille: polskintaa uima-altaalla, herkullinen illallinen rantaravintolassa auringonlaskua katsellen, kävelyretki rannalla ja lopuksi vielä iltauinti altaalla tropiikin tähtitaivaan alla. Kaiken lisäksi temperamenttinen pikkuneiti käyttäytyi kerrankin kuin enkeli.
- Laskuvesi hotellin rannassa: käveltiin matalassa vedessä bongailemassa kaloja ja rapuja.
- Ostospäivä Jungceylon-ostoskeskuksessa. Kyllästyin rannalla makoiluun ja menin sen sijaan päiväksi kiertelemään kauppoja. Lounaaksi söin mangoa, ananasta ja guavaa katoksen alla trooppista sadekuuroa katsellen – tuli niin mieleen ajat Singaporessa!
- Ylipäätään kaikki Singaporesta muistuttavat asiat: ilmasto, pikkuiset liskot seinillä, ruoka, hedelmät ja hedelmämehut, tietyt kauppaketjut jne.
Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta
Jaanika rannalla, kerrankin saatu juomaan Fantaansa.
Jaanika ja mangopirtelö rantaravintolassa tyttöjen iltana.
Norsuvauva.
Joni pelasi usein myös tuktukissa.
Nam!
Jaanikaa pisti meduusa, mutta aloe ja rantapoikien huomio auttoivat.
Vanhoja tuttuja Singaporesta: pikkulisko ja lohikäärmehedelmä.
Kalapedikyyrissä.
Jaanika tuli kauhuissaan ravintolan lavuaarilta: "En mä uskalla pestä siellä käsiä!". En ihmettele, verratkaa ton koko tuohon normaalikokoiseen lavuaariin!
Odotellaan lentokenttäkuljetusta hotellin kissan kanssa.
Odottelu hiukan kesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
