Lauantai-ilta. Istutaan sohvalla katsomassa telkkarista jotain melko yhdentekevää, taisi olla joku luontodokumentti. Mun jalat on Tapanin sylissä. Yhtäkkiä havahdun siihen, että polveani ja säärtäni väännellään ja käännellään.
- Mitä sä teet?!
- Tutkin tän stabiliteettia.
Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta. Aiemmin kohteena on ollut polven lisäksi rystyset ("Tää yks on tosi jännä!"), sorminivelet, olkapäät ja erinäiset verisuonet. Alan pikkuhiljaa tottua siihen, että jalan hajamielinen silitys voi muuttua yhtäkkiä etsiväksi paineluksi. Kysyvään katseeseen tulee yleensä vastaukseksi joko "Tää on oikea paikka tehdä (lisää sopiva lääketieteellinen operaatio)" tai "Nää tuntuu niin erilaisilta kuin niillä mummoilla!".
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Söpöstelyä
Vietin tänään töiden jälkeen aikaa kaupungilla kauppoja kierrellen ja satuinpa sitten KappAhliin. Vauvanvaatehyllyjen vilkaiseminen ohi kävellessä osoittautui kuitenkin virheeksi, koska nämä mitä aion teille nyt näyttää on niin suloisia, että melkein tulee mieleen ihan uusi keino ratkaista häämöttävä työttömyysongelma. Saanko esitellä, KappAhlin Vintage Stories nyt myös vauvoille:
Voisi luulla, että tämä lyhyt mekko ja röyhelöpöksyt on ehkä söpöintä, mitä (tyttö)vauvalle voi ikinä pukea.
Mutta katsokaapas tätä:
Se on vanhanaikainen leikkipuku! Jossa on kissoja! Sinisiä retrokissoja! Ja palloja! Ja rusetteja!
(kuvat kappahl.com)
Ja sitten siellä oli vielä kaikenmoisia vanhanaikaisen näköisiä neulemyssyjä ja -tossuja. Melkein tunsin, miten mun munasarjat alkoi hulluna työntää munasoluja eteenpäin. (Mikä ei tietenkään ole tippaakaan totta, koska prosessi on estetty hormonaalisesti. Mutta silti.)
Tiedän, että on ihmisiä jotka ostavat vauvanvaatteita jo vuosia etukäteen, ja nyt oli kyllä lähellä ettei minustakin tullut yhtä heistä. Mä olen kuitenkin liian järkevä, joten sen lisäksi että en tee niin siksi että musta tuntuu että sellasella suorastaan manaa itseään lapsettomaksi, niin mietin noita katsellessa myös että kokoa on mahdotonta arvata. Nuohan on hellevaatteita, joita Suomen ilmastossa voi pitää jotain viis kertaa kesässä (optimistinen arvio), enkä mä voi tietää minkä kokoisia vauvoja mulla jonain kesänä vuosien päästä on.
Niin, ja jos nyt säikähditte/innostuitte, että nyt se Sirje alkaa lapsentekoon syksyllä, niin ei tule tapahtumaan. Yhden opiskelijan ja yhden (siinä tapauksessa) työttömän tuloilla ei paljon vauvoja elätellä. Ja ois kai se ihan reilua että me saatais jonkin aikaa elää ihan kahdestaankin kun nyt on vihdoin saman katon alle päästy!
Mutta kissapuku ja röyhelöpöksyt on silti melkein ihanimmat ikinä!
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Kesä!?
Menin katsomaan Forecan sivuilta ensi viikon säätä ja tämä tuli vastaan. Valehteleeko mun silmät, näettekö saman kuin minä? Kesä!
perjantai 7. toukokuuta 2010
Heihei Helsinki - ainakin toistaiseksi
Olen tammikuusta asti asunut käytännössä Tapanin yksiössä Oulussa, mutta virallisesti edelleen Helsingissä. Syynä tähän on ollut se, että Helsingin asuntoa ei ole ollut mitään järkeä sanoa irti, kun olen koko kevään käynyt siellä vähintään parin viikon välein muutaman päivän ajan joka tapauksessa. En myöskään maksa Tapanille vuokraa, joten rahallisestikaan kämppä Helsingissä ei ole ollut ongelma. Koko kevään on kuitenkin ollut tiedossa, että minä ja kämppikseni Lotta tuskin haluamme kovin kauaa enää asuntoa pitää, kun Lottakin on –rakkauden takia- hakenut töitä Etelä-Savosta. Me ollaan myös Tapanin kanssa katseltu sopivia asuntoja Oulusta, mutta päätetty ettei sellaiseen ole varaa ennen kuin saan Oulusta pysyvämmän työn. Nykyinenhän kestää vain heinäkuun puoleenväliin. Ajatuksissa on koko ajan ollut, että mikäli töitä ei löydy Oulusta, pitää minun palata takaisin etelään, niin pahalta kuin se tuntuukin kun nyt on vihdoin päästy saman katon alle edes epävirallisesti.
Nyt sitten Lotta kertoi ilouutisen: työpaikka on löytynyt Mikkelistä. Helsingin asunto on siis sanottu irti 1.7. alkaen. Minulla taas ei ole mitään tietoa vielä heinäkuun jälkeisestä ajasta (mikä suoraan sanottuna alkaa pikkuhiljaa aiheuttaa aikamoista stressiä, kun en juuri työnhakuun ole ehtinyt edes aikaani käyttää). Siispä kesäkuun aikana tavarani raahataan vielä kerran Rantasalmelle, ja minä muutan virallisesti Ouluun. Tapanin yksiössä ollaan pärjätty kevät, ja pärjätään kyllä vielä vähän pitempäänkin, käytännössä varmaankin siihen asti kunnes minun työtilanteeni paranee. Valitettavasti yksiö on jo nyt niin täynnä tavaraa, että saan turhautuneen raivokohtauksen joka kerta sitä siivotessa. Sinne ei siis todellakaan mahdu enää yhtään minun tavaroitani, joten ainoa mahdollinen sijoituspaikka toistaiseksi on Rantasalmi. Tästä minulla on vähän huono omatunto, koska olisi kai porukoiden jo korkea aika päästä eroon minun tavaroistani, siitä alkaa kuitenkin olla kohta jo seitsemän vuotta kun muutin kotoa. Olen kuitenkin sen jälkeen asunut seitsemässä eri asunnossa, eikä niistä yksikään ole ollut tarpeeksi pitkäaikainen koti jotta sinne olisi kannattanut kaikki tavarat muuttaa, olenhan aina tiennyt että kohta tulee taas lähtö (Singaporeen, Helsinkiin, Wieniin, Hannoveriin…). Onneksi suurin osa Helsingin asunnon huonekaluista on Lotan, minun kirjoituspöytäni ja hyllyni mahtuvat takaisin vanhaan huoneeseeni ja sänkynä toiminut 60-luvun laveri pääseekin sopivasti kesäksi valmistuvaan piha-aittaan. Kauhistuttaa kyllä ajatus, että jos hyvin käy, ne tavarat pitää sitten taas jossain vaiheessa muuttaa Ouluun. Muuttaminen ei ole mitään herkkua!
Mikä sitten käytännössä muuttuu tämän muuton myötä? Helsingissä käydessä onneksi yöpaikkoja löytyy, koska siellä asuvat sekä minun että Tapanin veljet perheineen. Helsinkiin palaaminen tietysti vaikeutuu mikäli Oulusta ei töitä löydy, koska sitten joutuisin taas etsimään asunnon (mikä saa minut ahdistumaan lisää työnhaun kannalta). Helsinkiä itseään en varmaankaan juuri tule kaipaamaan muuten kuin sen osalta, miten helppoa ja nopeaa sieltä on lähteä vaikka ulkomaille. Voi myös käydä niin, että perhettä tulee nähtyä vieläkin vähemmän, koska Helsingistä oli paljon helpompi matkustaa Etelä-Savoon ja toisaalta perheenjäsenet ja ystävät saattoivat muuten käydä Helsingissä ja tavata samalla minuakin. Ouluun ei valitettavasti kellään ole asiaa muuten vaan. Toisaalta pääsen vihdoin virallisesti saman katon alle Tapanin kanssa ja meistä tulee vihdoin paperillakin (valitettavasti myös Kelan silmissä) avopari. Pientä Oulu-ahdistusta on kyllä jo havaittavissa, kun katselee CEMS-kavereiden saavan työ- ja harjoittelupaikkoja ympäri Eurooppaa... Toisaalta minne tahansa menisinkin, olisin siellä kuitenkin onneton ilman Tapania.
Nyt sitten Lotta kertoi ilouutisen: työpaikka on löytynyt Mikkelistä. Helsingin asunto on siis sanottu irti 1.7. alkaen. Minulla taas ei ole mitään tietoa vielä heinäkuun jälkeisestä ajasta (mikä suoraan sanottuna alkaa pikkuhiljaa aiheuttaa aikamoista stressiä, kun en juuri työnhakuun ole ehtinyt edes aikaani käyttää). Siispä kesäkuun aikana tavarani raahataan vielä kerran Rantasalmelle, ja minä muutan virallisesti Ouluun. Tapanin yksiössä ollaan pärjätty kevät, ja pärjätään kyllä vielä vähän pitempäänkin, käytännössä varmaankin siihen asti kunnes minun työtilanteeni paranee. Valitettavasti yksiö on jo nyt niin täynnä tavaraa, että saan turhautuneen raivokohtauksen joka kerta sitä siivotessa. Sinne ei siis todellakaan mahdu enää yhtään minun tavaroitani, joten ainoa mahdollinen sijoituspaikka toistaiseksi on Rantasalmi. Tästä minulla on vähän huono omatunto, koska olisi kai porukoiden jo korkea aika päästä eroon minun tavaroistani, siitä alkaa kuitenkin olla kohta jo seitsemän vuotta kun muutin kotoa. Olen kuitenkin sen jälkeen asunut seitsemässä eri asunnossa, eikä niistä yksikään ole ollut tarpeeksi pitkäaikainen koti jotta sinne olisi kannattanut kaikki tavarat muuttaa, olenhan aina tiennyt että kohta tulee taas lähtö (Singaporeen, Helsinkiin, Wieniin, Hannoveriin…). Onneksi suurin osa Helsingin asunnon huonekaluista on Lotan, minun kirjoituspöytäni ja hyllyni mahtuvat takaisin vanhaan huoneeseeni ja sänkynä toiminut 60-luvun laveri pääseekin sopivasti kesäksi valmistuvaan piha-aittaan. Kauhistuttaa kyllä ajatus, että jos hyvin käy, ne tavarat pitää sitten taas jossain vaiheessa muuttaa Ouluun. Muuttaminen ei ole mitään herkkua!
Mikä sitten käytännössä muuttuu tämän muuton myötä? Helsingissä käydessä onneksi yöpaikkoja löytyy, koska siellä asuvat sekä minun että Tapanin veljet perheineen. Helsinkiin palaaminen tietysti vaikeutuu mikäli Oulusta ei töitä löydy, koska sitten joutuisin taas etsimään asunnon (mikä saa minut ahdistumaan lisää työnhaun kannalta). Helsinkiä itseään en varmaankaan juuri tule kaipaamaan muuten kuin sen osalta, miten helppoa ja nopeaa sieltä on lähteä vaikka ulkomaille. Voi myös käydä niin, että perhettä tulee nähtyä vieläkin vähemmän, koska Helsingistä oli paljon helpompi matkustaa Etelä-Savoon ja toisaalta perheenjäsenet ja ystävät saattoivat muuten käydä Helsingissä ja tavata samalla minuakin. Ouluun ei valitettavasti kellään ole asiaa muuten vaan. Toisaalta pääsen vihdoin virallisesti saman katon alle Tapanin kanssa ja meistä tulee vihdoin paperillakin (valitettavasti myös Kelan silmissä) avopari. Pientä Oulu-ahdistusta on kyllä jo havaittavissa, kun katselee CEMS-kavereiden saavan työ- ja harjoittelupaikkoja ympäri Eurooppaa... Toisaalta minne tahansa menisinkin, olisin siellä kuitenkin onneton ilman Tapania.
lauantai 1. toukokuuta 2010
Maassa maan tavalla
Oululaistumiseni on alkanut. Sen lisäksi, että suustani alkaa tulla vahingossa ulos ylimääräisiä konsonantteja ("pittää", en sentään onneksi ole vielä siirtynyt -nää kieleen), minulla on nyt vihdoin täällä myös polkupyörä. Olen liian arkajalka pyöräilemään talvikelillä, joten piti ensin odottaa että tiet suli kunnolla ja sitten että pyörän sai Rantasalmelta tänne. Eilen sitten vihdoin kävin hakemassa sen Matkahuollosta.
Ja kylläpäs muuten tuntui oudolta ajaa pyörällä pitkästä aikaa! En ole käyttänyt sitä vuosiin, kun Mikkelissä asuin niin keskustassa että kaikkialle pääsi kävellen, ja Helsingissä sitten toisaalta taas niin kaukana. Kyllä muuten huomasi, että viimemmäksi olen ajanut ihan toisenlaisella kaksipyöräisellä, sen verran kevyeltä ja horjakalta tuntui meno ensimmäiset sata metriä! Mutta minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, ja kohta ei enää huomannutkaan, että edelliskerrasta on vuosia. Jossain vaiheessa tuli niin tuttu tunne reisilihaksiin, että oli melkein nostalgista! Tosin oli huomattavissa jonkinlaista varovaisuutta kurveissa, toinen muistutus kokemuksistani kaksipyöräisillä.
Tänään yhtäkkiä välähti mieleen eilisestä pyöräretkestä (Matkahuollosta torille, siitä Citymarketille ja sieltä kotiin) jotain, joka oli itseasiassa täysin uusi pyöräilykokemus minulle: minulla on nelivaihteinen pyörä, ja koko matkalla en käyttänyt kertaakaan kahta alinta vaihdetta! Toisin sanoen, ei yhtään ylämäkeä, jossa olisi tarvinnut vaihtaa kolmoselta pienemmälle! Tämä on täysin käsittämätöntä minulle, joka olen Rantasalmella tottunut siihen, että kotoa ei pääse lähtemään nousematta ensin mäkeä ylös. Jotain hyötyä siis Pohjanmaan lakeuksista! Uutta oli myös se, kuinka moni ihminen keskustassa yritti täysin varoittamatta hypätä suoraan pyörän alle katsomatta ollenkaan ympärilleen. No, eilen oli tietysti vappuaatto, mutta pitää itse yrittää muistaa jatkossa keskustassa kävellessä ne kaikki Oulun pyöräilijät. Onneksi mulla on pyörässä toimiva kello!
Ja vaikka tässä jo suunnitellaankin Tapanin kanssa pientä pyöräretkeä jonain kauniina kevätpäivänä, niin aivan oululaiseksi en sentään ole alkamassa. Tapanin syventävien ohjaaja nimittäin polkee OYSiin Kiimingistä - parikymmentä kilometriä suuntaansa!
Ja kylläpäs muuten tuntui oudolta ajaa pyörällä pitkästä aikaa! En ole käyttänyt sitä vuosiin, kun Mikkelissä asuin niin keskustassa että kaikkialle pääsi kävellen, ja Helsingissä sitten toisaalta taas niin kaukana. Kyllä muuten huomasi, että viimemmäksi olen ajanut ihan toisenlaisella kaksipyöräisellä, sen verran kevyeltä ja horjakalta tuntui meno ensimmäiset sata metriä! Mutta minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, ja kohta ei enää huomannutkaan, että edelliskerrasta on vuosia. Jossain vaiheessa tuli niin tuttu tunne reisilihaksiin, että oli melkein nostalgista! Tosin oli huomattavissa jonkinlaista varovaisuutta kurveissa, toinen muistutus kokemuksistani kaksipyöräisillä.
Tänään yhtäkkiä välähti mieleen eilisestä pyöräretkestä (Matkahuollosta torille, siitä Citymarketille ja sieltä kotiin) jotain, joka oli itseasiassa täysin uusi pyöräilykokemus minulle: minulla on nelivaihteinen pyörä, ja koko matkalla en käyttänyt kertaakaan kahta alinta vaihdetta! Toisin sanoen, ei yhtään ylämäkeä, jossa olisi tarvinnut vaihtaa kolmoselta pienemmälle! Tämä on täysin käsittämätöntä minulle, joka olen Rantasalmella tottunut siihen, että kotoa ei pääse lähtemään nousematta ensin mäkeä ylös. Jotain hyötyä siis Pohjanmaan lakeuksista! Uutta oli myös se, kuinka moni ihminen keskustassa yritti täysin varoittamatta hypätä suoraan pyörän alle katsomatta ollenkaan ympärilleen. No, eilen oli tietysti vappuaatto, mutta pitää itse yrittää muistaa jatkossa keskustassa kävellessä ne kaikki Oulun pyöräilijät. Onneksi mulla on pyörässä toimiva kello!
Ja vaikka tässä jo suunnitellaankin Tapanin kanssa pientä pyöräretkeä jonain kauniina kevätpäivänä, niin aivan oululaiseksi en sentään ole alkamassa. Tapanin syventävien ohjaaja nimittäin polkee OYSiin Kiimingistä - parikymmentä kilometriä suuntaansa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
