Heihei Helsinki - ainakin toistaiseksi

Olen tammikuusta asti asunut käytännössä Tapanin yksiössä Oulussa, mutta virallisesti edelleen Helsingissä. Syynä tähän on ollut se, että Helsingin asuntoa ei ole ollut mitään järkeä sanoa irti, kun olen koko kevään käynyt siellä vähintään parin viikon välein muutaman päivän ajan joka tapauksessa. En myöskään maksa Tapanille vuokraa, joten rahallisestikaan kämppä Helsingissä ei ole ollut ongelma. Koko kevään on kuitenkin ollut tiedossa, että minä ja kämppikseni Lotta tuskin haluamme kovin kauaa enää asuntoa pitää, kun Lottakin on –rakkauden takia- hakenut töitä Etelä-Savosta. Me ollaan myös Tapanin kanssa katseltu sopivia asuntoja Oulusta, mutta päätetty ettei sellaiseen ole varaa ennen kuin saan Oulusta pysyvämmän työn. Nykyinenhän kestää vain heinäkuun puoleenväliin. Ajatuksissa on koko ajan ollut, että mikäli töitä ei löydy Oulusta, pitää minun palata takaisin etelään, niin pahalta kuin se tuntuukin kun nyt on vihdoin päästy saman katon alle edes epävirallisesti.

Nyt sitten Lotta kertoi ilouutisen: työpaikka on löytynyt Mikkelistä. Helsingin asunto on siis sanottu irti 1.7. alkaen. Minulla taas ei ole mitään tietoa vielä heinäkuun jälkeisestä ajasta (mikä suoraan sanottuna alkaa pikkuhiljaa aiheuttaa aikamoista stressiä, kun en juuri työnhakuun ole ehtinyt edes aikaani käyttää). Siispä kesäkuun aikana tavarani raahataan vielä kerran Rantasalmelle, ja minä muutan virallisesti Ouluun. Tapanin yksiössä ollaan pärjätty kevät, ja pärjätään kyllä vielä vähän pitempäänkin, käytännössä varmaankin siihen asti kunnes minun työtilanteeni paranee. Valitettavasti yksiö on jo nyt niin täynnä tavaraa, että saan turhautuneen raivokohtauksen joka kerta sitä siivotessa. Sinne ei siis todellakaan mahdu enää yhtään minun tavaroitani, joten ainoa mahdollinen sijoituspaikka toistaiseksi on Rantasalmi. Tästä minulla on vähän huono omatunto, koska olisi kai porukoiden jo korkea aika päästä eroon minun tavaroistani, siitä alkaa kuitenkin olla kohta jo seitsemän vuotta kun muutin kotoa. Olen kuitenkin sen jälkeen asunut seitsemässä eri asunnossa, eikä niistä yksikään ole ollut tarpeeksi pitkäaikainen koti jotta sinne olisi kannattanut kaikki tavarat muuttaa, olenhan aina tiennyt että kohta tulee taas lähtö (Singaporeen, Helsinkiin, Wieniin, Hannoveriin…). Onneksi suurin osa Helsingin asunnon huonekaluista on Lotan, minun kirjoituspöytäni ja hyllyni mahtuvat takaisin vanhaan huoneeseeni ja sänkynä toiminut 60-luvun laveri pääseekin sopivasti kesäksi valmistuvaan piha-aittaan. Kauhistuttaa kyllä ajatus, että jos hyvin käy, ne tavarat pitää sitten taas jossain vaiheessa muuttaa Ouluun. Muuttaminen ei ole mitään herkkua!

Mikä sitten käytännössä muuttuu tämän muuton myötä? Helsingissä käydessä onneksi yöpaikkoja löytyy, koska siellä asuvat sekä minun että Tapanin veljet perheineen. Helsinkiin palaaminen tietysti vaikeutuu mikäli Oulusta ei töitä löydy, koska sitten joutuisin taas etsimään asunnon (mikä saa minut ahdistumaan lisää työnhaun kannalta). Helsinkiä itseään en varmaankaan juuri tule kaipaamaan muuten kuin sen osalta, miten helppoa ja nopeaa sieltä on lähteä vaikka ulkomaille. Voi myös käydä niin, että perhettä tulee nähtyä vieläkin vähemmän, koska Helsingistä oli paljon helpompi matkustaa Etelä-Savoon ja toisaalta perheenjäsenet ja ystävät saattoivat muuten käydä Helsingissä ja tavata samalla minuakin. Ouluun ei valitettavasti kellään ole asiaa muuten vaan. Toisaalta pääsen vihdoin virallisesti saman katon alle Tapanin kanssa ja meistä tulee vihdoin paperillakin (valitettavasti myös Kelan silmissä) avopari. Pientä Oulu-ahdistusta on kyllä jo havaittavissa, kun katselee CEMS-kavereiden saavan työ- ja harjoittelupaikkoja ympäri Eurooppaa... Toisaalta minne tahansa menisinkin, olisin siellä kuitenkin onneton ilman Tapania.