Synttäribileet, eli Tarina sähkövatkaimesta

Koska sekä mulla että Tapanilla oli synttärit parin viikon sisään, ja koska en ollut nähnyt oululaisia kavereitani (lue: Tapanin kavereita) puoleen vuoteen, oltiin jo jokin aika sitten päätetty pitää synttäribileet Oulussa vielä tammikuun puolella. Kutsuttiin siis oululaiset kaverit kylään viime lauantaiksi, ja mä aloin suunnitella jotain leivottavaa juhliin. Vaikken mikään leipojamestari olekaan, niin tykkään toisinaan leipoa, ja Saksassa siihen ei juuri ollut mahdollisuutta, kun vanha kaasu-uunini näytti aika epäilyttävältä. Eikä sitä nyt itselleen ja yksikseen ole niin kiva muutenkaan leipoa. Löysinkin sitten netistä sitruuna-salmiakkikuppikakkujen reseptin, lisäksi Tapani vaati turkinpippurimarenkeja (turkinpippurirouhepussissa olevan ohjeen mukaan), koska Tapanin veljen vaimo tekee niitä usein (kiitti vaan, Jonna!).

Tapani palasi perjantai-iltana viikon kestäneestä kirurgian harjoittelusta Rovaniemeltä, ja siinä seuraavan päivän bilevalmisteluja pohdittaessa (kaupassa käyntiä, leipomista...) muistikin yhtäkkiä lupautuneensa lauantaiksi antamaan sikainfluenssarokotuksia toiselle puolelle kaupunkia. Jaaha, kiitos vaan. Huokaisin syvään ja valmistauduin henkisesti raahaamaan yksin tavarat kaupasta seuraavana päivänä.

Aamulla lämpömittarin lukema oli jossain -20 pahemmalla puolella, joten hylkäsin ajatuksen Raksilan marketeille kävelemisestä (matkaa ehkä kilometri) ja otin sen sijaan citybussin keskustaan. Lähtiessä sää ei tuntunut lainkaan niin kylmältä, mutta Oulun keskusta on rakennettu ruutukaavan, mikä tarkoittaa, että tuuli pääsee kulkemaan esteettä pitkiä matkoja. Vedet silmissä tallustin Anttilan alakerran K-markettiin pohjoisia sääolosuhteita kiroten.

Puoli tuntia myöhemmin pullahdin Anttilan ulko-ovesta reppu ja kaksi kassia täynnä leipomistarvikkeita ja muuta ruokaa. Alkoholijuomien hankkimisen jätin suosiolla Tapanin tehtäväksi. Kämpällä aloitin sitten tarjottavien valmistuksen marengeista. Kieli keskellä suuta erottelin keltuaiset valkuaisista, puhdistin ja kuivasin kaikki valmistukseen tarvittavat astiat huolellisesti, ja sainkin aikaan oikein täydellisen näköisen, kiiltävän ja kovan valkuaisvaahdon, joka oikeaoppisesti ei hievahtanutkaan, kun käänsin kulhon ylösalaisin. Sitten siihen piti lisätä tomusokeria, jonka seurauksena vaahto jälleen pehmeni, ja olin hyvää vauhtia vatkaamassa sitä takaisin kovaksi, kun sähkövatkain teki tenän. Hienoa. Tuijotin pienessä paniikissa kulhossa olevaa valkuais-tomusokerisotkua ja yritin vimmaisesti saada sitä vatkattua käsin kovemmaksi. Onnistui jossain määrin, ainakin sen verran että sain nosteltua siitä edes jollain lailla muodossaan pysyviä möykkyjä pellille. Itseasiassa yritin ensin pursottaa sitä, mutta lusikoituani mössön pursotinpussiin, sain huomata suuttimen tukkeutuvan turkinpippurirouheesta. Kun vihdoin sain marengit uuniin, oli koko keittiö valkuais-sokerivaahdossa. Lopulta jätin marengit vielä vähän liian kauaksi aikaa uuniin, ja osasta tuli liian tummia. Päätin pyhästi, että seuraavan kerran kun Tapani haluaa marenkeja, saa kyllä tehdä ne itse!

Tässä vaiheessa minulla oli vihdoin aikaa tutkia sähkövatkainta taas tarkemmin, ja kyllä se tosiaan oli rikki. Vilkuilin kuppikakkujen ohjetta kauhulla, erityisesti kohtaa jossa piti vatkata huoneenlämpöinen voi sokerin kanssa kuohkeaksi. Kyllähän sitä käsin munan ja sokerin, tai vaikka kermavaahdon vatkaa, mutta huoneenlämpöinen voi voi olla vähän haasteellisempaa. Myös kuorrutteen kermavaahto-tuorejuustoseoksen onnistuminen epäilytti. Tekstasin asiasta Tapanille, joka lupasi tuoda kaupasta paluumatkallaan uuden vatkaimen. Huokaisin helpotuksesta, ja tein Tapanin tuloon asti muita bilevalmisteluja.

Tapani saapui viiden jälkeen ja ojensi minulle ensimmäisenä sähkövatkainpaketin. Bileiden alkuun oli enää vajaa kaksi tuntia, mutta ehtisin hyvin vielä leipoa kuppikakut. Avasin paketin, nostin moottoriosan paketista ja...siinäpä se sitten olikin. Mitään muuta paketissa ei nimittäin ollut! Tutkimme paketin, käyttöohjeen ja kaikki kauppakassit kymmeneen kertaan, mutta totuus vain oli, että pakkauksesta puuttuivat vatkainosat! Tässä vaiheessa perfektionisti-Sirjelle alkoi tulla pieni paniikki. Lauantai-ilta, kello pian kuusi, ulkona -25 pakkasta (ei oikein houkuta lähteä vaihtamaan vatkainta kävellen), vieraat tulevat tunnin päästä. Tapani soitti kaikille lähellä asuville kavereilleen, jotta voisi lainata vatkainta, valitettavasti vain kukaan ei sattunut olemaan kotona.

Olin ehtinyt jo aloittaa taikinan teon, ja Tapani kokeili voin vatkaamista käsin. Eihän siitä oikein mitään tullut. Miesparka ehdotti jo, että laittaisimme taikinan jääkaappiin, kävisimme seuraavana päivänä vaihtamassa vatkaimen ja tekisimme kuppikakut sitten loppuun. "Kaksinkertainen annos, 24 kuppikakkua, kuka ne oikein syö?", minä parkaisin ja olin käsinjatkamisen kannalla. Onneksi juuri silloin soitti Tapanin kaveri Jukka, jolla ei tosin ollut sähkövatkainta, mutta kylläkin auto käytössä. Tapani ja Jukka lähtivät vaihtamaan vatkainta klo.17.45, minä jäin tekemään muita viimeisiä bilevalmisteluja.

Ja loppu hyvin, kaikki hyvin: vähän kuuden jälkeen Tapani palasi Jukan kanssa mukanaan sähkövatkain ja vatkainosat! Saatiin leivottua kuppikakut ja valmistettua kuorrute (vaikkakin kakut piti pikajäähdyttää pakastimessa, neljännestä kerroksesta on vähän vaikea juoksuttaa leivonnaisia hankeen jäähtymään). Ja kyllä muuten olivatkin hyviä! Myös marengit kelpasivat vieraille hyvin, ja ne vähän palaneemmat Tapani ja Jukka popsivat hyvillä mielin ennen muiden saapumista.

Alkuperäisenä suunnitelmana oli mennä vielä jatkoille baariin. Ei me kuitenkaan lopulta mihinkään baariin päästy, koska kylmä sää ei houkutellut siirtymään, ja koska pelattiin loppuilta xboxilla Rockbandia. Koska kuppikakkuja oli kaksinkertainen annos, ja vieraita vain kymmenkunta, saimmekin sitten vielä sunnuntaina kuppikakkuja niin aamupalaksi, lounaaksi kuin iltapalaksikin. Mutta kyllä ne tosiaan oli hyviä! Suosittelen reseptiä lämpimästi, ainakin jos omistat toimivan sähkövatkaimen!