Nyt tapahtuu, ja paljon!

Ensin sitä elelee rauhallisesti syksyä, kirjottaa gradua, hakee vähän töitä, suunnittelee kohtalaisen kiireetöntä loppuvuotta ja joulunodotusta ja pohdiskelee tulevaisuutta. Ja sitten yhtäkkiä kaikki tapahtuukin kerralla. Mistähän mä aloittaisin...

Jos nyt aloitetaan siitä työhaastattelusta. Hain vähän aikaa sitten paikkaa, joka olisi mulle aika täydellinen: iso, kansainvälinen yritys ja kansainvälistä työtä, joka liittyy täysin mun graduaiheeseen. Ainoa mutta: paikka on Helsingissä. Sainkin sitten kutsun haastatteluun Ouluun (ei sentään tarvinnut matkustaa Helsinkiin). Haastattelu meni kai hyvin, juteltiin reilut puolitoista tuntia ja sain kehuja todistuksistani. Lopputulostahan noissa on kuitenkin aina vaikea arvailla. Mutta mitä sainkaan kuulla: mikäli tulisin valituksi, olisi heille ihanteellinen aloitusaika jo marras-joulukuussa! Sanoin kyllä, että olen menossa joulukuussa viikoksi Saksaan, mutta sekään ei ollut ongelma. Parin viikon päästä saan kuulla, olenko päässyt seuraavalle kierrokselle. On kuitenkin siis mahdollista, että muutto takaisin Helsinkiin ja asunnon etsiminen sieltä olisi edessä jo kuukauden sisällä!

Olen nyt tätä tietoa pyöritellyt päässäni suuntaan ja toiseen. Olen toisaalta hirveän innoissani, koska paikka on sen verran kiinnostava että mitään varsinaista valintaa minun ei tässä tarvitse tehdä. Jos saan paikan, otan sen kyllä vastaan! Hämmästyksekseni myös muutto takaisin Helsinkiin herättää minussa innostusta, taidan sittenkin olla kyllästymässä jo Ouluun... Mutta sitten muistan taas, että meille niin tuttu kaukosuhteilu saattaa alkaa jo muutaman viikon päästä uudelleen. Vaikka tiedän, että se meiltä sujuu ongelmitta, niin silti surettaa. Aikamoista tunteiden vuoristorataa tämän asian osalta siis.

Nyt sitten sanotte, että älä nuolaise ennenkuin tipahtaa. No en nuolaisekaan, mutta kun asia on niin, että vaikken saisikaan tätä työpaikkaa, ei se silti tarkoita ettenkö muuttaisi Oulusta. Tein nimittäin alkuviikosta myös soveltuvuustestin toiseen paikkaan, joka saattaisi ehkä olla täällä, mutta todennäköisimmin olisi pääkaupunkiseudulla. Puhumattakaan siitä, että Helsingissä tulee hakuun enemmän minulle "täydellisiä" paikkoja kuin Oulussa sellaisia, joita edes juuri ja juuri kannattaa/viitsii/voi hakea.

Mutta eipä tässä työhässäkässä vielä kaikki. Nyt on nimittäin myös niin, että minulle on luvattu jo vuosia sitten valmistujaislahjaksi silmien laserleikkaus. Näköni ilman laseja on niin huono, että esimerkiksi uimahallissa on hankala käydä, kun en tunnista ihmisiä jne, lasit ovat kalliit ja niitä pitää aina varoa, koska ilman ei tule toimeen. Koska tässä syksyllä nyt piti olla aikaa, aloin miettiä tätä mahdollisuutta tosissani. Pieni tutkailu netissä paljasti, että se on nyt tai sitten vasta vuosien päästä, silmiä ei nimittäin saa leikata jos suunnittelee raskautta vuoden sisään tai imettää. Varasin siis ajan esitutkimukseen ja kävin siellä tänään. Silmäni todettiin hommaan sopiviksi. Alunperin ajattelin leikkausta jonnekin marraskuun loppuun, mutta tätäkin aikataulua piti nyt kiihdyttää tuon mahdollisen työn takia, joten tulos: leikkaus on 10.11. Koska minulla on tuota miinusta niin paljon laseissa ja "ihmiskudoksessa on 10% virhemarginaali", ei ole varmaa että pääsen yhdellä leikkauksella laseista eroon (vaikka sekin on hyvin mahdollista). Tämäkään ei minua haittaa - pienivahvuuksiset lasit olisi niin suuri parannus tilanteeseen, että sitten pitäisi harkita erikseen, haluaako uutta leikkausta ollenkaan. Nyt täytyy vaan toivoa, että tuo leikkaus sopii hyvin kaikkiin työnhakuaikatauluihin, mutta toipumisaika on onneksi aika lyhyt.

Ja koska siis saatan jo muutaman viikon kuluttua ollakin työssäkäyvä ihminen, pitää myös gradun kanssa ottaa kunnon loppuspurtti. Ensi viikolla (silmänsä jo aiemmin menestyksellisesti leikauttanut) siskoni tulee  lastensa kanssa viettämään syyslomaa pariksi päivää Edeniin, joten gradun sijaan on luvassa muuta ohjelmaa muutaman päivän ajan. Sitä ennen ja sen jälkeen on siis työskenneltävä erityisen kovasti. Kun illat menee vielä joko a) Helsinkiin muutosta intoillessa ja asuntoja netistä selatessa, b) itku kurkussa Tapania rutistaen tai c) silmäleikkausta peläten ja odottaen, niin mitähän tästä kaikesta oiken tulee?!

P.S. Ja koska tässä kaikessa ei luonnollisesti ole tarpeeksi henkistä stressiä yhdelle ihmiselle, niin ystäväpiirin erittäin onnelliset uutiset taisivat muuttua erittäin surullisiksi. Että sellaista...