Luterilaiselämää (?)

Luin hiljattain tämän uskontoa ja kulttuuria koskevan kolumnin, jossa oli muutamia tosi hyviä pointteja. Olen itse saanut huomata viimeisten parin kuukauden aikana, että vaikka suomalaiset  yleisesti ovatkin toista mieltä, niin Suomi on itseasiassa uskonnollinen maa. Luterilaisuus tuntuu tosiaan olevan vesijohtovedessä. Juu, kyllä minäkin olen ihan viattomasti monesti selittänyt ulkomaalaisille, että Suomi on tosi maallistunut, melkein kaikki kuuluvat kirkkoon, mutta ei siellä kukaan käy jne. Nyt olen saanut huomata, että menin vain virran mukana. Ja jos erehtyy pysähtymään ja sanomaan "Hei, hetkinen..!", niin se virta tulee päälle, puskee yli ja jyrää alleen.

Minun lähiaikojen uskontopohdintani johtuvat tietenkin jo aiemmin selitetystä päätöksestämme mennä naimisiin maistraatissa. Sittemminhän onkin käynyt ilmi, että tämä on murhan jälkeen suunnilleen pahinta mitä suomalainen voi tehdä. Ei sillä ole väliä, montako vuotta sitten kävi viimeksi kirkossa tai mitä henkilökohtaisesti uskoo, kunhan vihkijänä toimii pappi. Olen ihan oikeasti maistraattikokemuksia googlatessani löytänyt tarinoita, joissa sukulaiset kieltäytyvät tulemasta häihin, koska paria ei vihitä kirkossa. Siis Suomessa! Tai mitä kertoo yleisestä asenteesta morsiuspukuliikkeen myyjän eräälle morsiamelle esittämä kysymys: "Niin, tuleeko teille siis ihan oikeat kirkkohäät?". Jep, olitpa miten pakana tahansa, et Suomessa mene oikeasti naimisiin, jos et tee sitä kirkossa. Se kun nyt vain on niin, että asiaan kuuluu seistä siellä alttarilla kuuliaisesti hymyillen, kun pappi puhuu Jumalasta. Vihkiraamattuakaan tuskin kovin moni on jälkeenpäin avannut, mutta hei, sehän kuuluu perinteeseen.

Näitä asioita minut sai nyt taas uudelleen pohtimaan eräs tapaus pari viikkoa sitten. Olin veljeni perheen luona yökylässä 8-vuotissynttäreiden takia. Kahdeksanvuotiaan lahjakasasta paljastui mm. Peppi Pitkätossu -kirja, jota toki piti sitten samana iltana lukea synttärisankarille ja hänen pikkusiskolleen iltasaduksi. Mainittakoon, että kyseinen perhe ei kuulu kirkkoon, lapsia ei ole kastettu, eikä kotona varmastikaan uskonasioita opetettu. Lapset ovat käyneet/käyvät kunnallista päiväkotia ja koulua. Heti Peppi Pitkätossun alussa kerrotaan, että Pepin äiti on enkeli. Tässä kohtaa kahdeksanvuotias keskeytti minut seuraavasti:
"Niin! Kun se menee silleen, että kun kuolee, niin henki menee niinku taivaaseen! Ja siellä alkaa sitten uusi elämä!".

Menin täysin hämilleni, koska en tiennyt mitä sanoa. Tyydyin epämääräiseen myöntämiseen ja jatkoin lukemista. Mutta mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi sanoa? "Olet oikeassa", vaikka tiedät ettei se ole perheen näkökanta asiaan? "Jotkut ihmiset uskovat niin", mikä olisi suunnilleen sama kuin sanoisi noin lapselle joulupukista? Onneksi tyttö sentään piti itsestäänselvänä tuota taivasta sen sijaan että olisi ottanut mukaan myös helvetin jne, siitä saamme kai sentään kiittää luterilaisuutta.

Loppuun vielä pieni ajatusleikki. Et ehkä näe ylläolevaa tilannetta millään lailla ongelmallisena, mutta tässä vähän mietittävää: Mitä jos kyseinen perhe olisikin esimerkiksi muuttanut ulkomaille, sanotaan nyt vaikka johonkin muslimimaahan, ja laittanut lapset siellä kunnalliseen (ei uskonnolliseen) päivähoitoon. Mitä jos  perheen kahdeksanvuotias olisi silmät kirkkaina ja innostuneena yhtäkkiä lainannut Koraania?  Tai kyse olisi vaikka katolisesta maasta ja tyttö olisi lisännyt selitykseensä helvetin ja sinne joutuvat syntiset? Olisiko tilanne mielestäsi toinen, ja jos niin miksi?