Oululaisten naisten kansallistauti

Oululaisten naisten kansallistauti on pyöräilystä johtuvat paksut reidet ja pohkeet. Näin minulle kertoi töissä ikäiseni oululaistyttö. Enkä ollenkaan ihmettele, oululaiset nimittäin pyöräilevät aina ja kaikkialle. Enkä nyt tarkoita mitään "käyn nopeasti kaupassa" -tyyppistä pyöräilyä, jota minä aion harrastaa myöhemmin keväällä, kun tiet sulavat ja saan pyöräni tänne. Oululaiset pyöräilevät ihan oikeasti AINA ja KAIKKIALLE, säästä riippumatta.

Juttelin yksi päivä töissä tuon samaisen tytön kanssa. Kävi ilmi, että hän asuu Välkkylässä, joka on opiskelija-asuntoalue n.kilometrin verran täältä Värtöstä. Olin innoissani, kun löysin jonkun, joka asuu kanssani samalla puolella kaupunkia, ja kyselin hänen työmatkoilla käyttämistään bussireiteistä. "Mä pyöräilen aika usein", vastasi tyttö, joka oli pyöräillyt töihin myös kyseisenä aamuna. "Ai jaa?", minä hämmästyin, "Eikö sieltä ole aika pitkä matka?". "Eei, kun voi kato oikaista tosta metsän läpi", hän vastasi iloisesti. Aloin kuumeisesti hahmotella Oulun karttaa mielessäni mietiskellen, josko tälläinen oikotie voisi auttaa minuakin, mutta sitten: "Siitä ei tule kuin jotain kuutisen kilometriä!" Sinä päivänä oli kaksikymmentä astetta pakkasta.

Myös tänään, kun minä tarvoin läpi 10-15 cm:n auraamattoman lumihangen ja tuulen luomien lumidyynien parisataa metriä bussipysäkille, useat työkavereistani tulivat töihin pyörällä. Oli kuulemma hieman vaikeaa ajaa välillä.

Älkää nyt ymmärtäkö väärin. Kyllä minäkin voin tehdä kuuden kilometrin pyörälenkkejä, ja ne voivat olla kivojakin - nimittäin kesällä. Mutta että kahdesti päivässä talvella Oulun muutenkin tuulisessa säässä, läpi tulipalopakkasten ja lumituiskujen. Ei kiitos!

Oululaiset suhtautuvat muutenkin pelottavan tervehenkisesti talviliikuntaan. Firman talvi-iltapäiväohjelmaa pohdittaessa esitettiin ajatus hiihtämisestä. Minä vähän epäilin, kun työntekijäporukkamme koostuu suurilta osin 25-35-vuotiaista nörttimiehistä. Mutta mitä vielä, kaikki rakastavat täällä hiihtoa! Eteläsuomalaisista monet eivät edes osaa hiihtää, kun sitä ei ole koulussa opetettu, ja ainakin meilläpäin Etelä-Savossa suurin osa inhoaa hiihtoa vähintään kolmekymppiseksi juuri siksi, että sitä oli koulussa pakko tehdä. Miten näillä oululaisilla voi olla hiihtoon niin tuttavallinen asenne, että esimerkiksi vapaaehtoinen kuuden kilometrin hiihto paikkaan, josta sitten voisi tehdä lisää hiihtolenkkejä saa ihmisten silmät sädehtimään? "Meillä on tässä lähellä tosi hyvät ladut, ja jotkut hiihtääkin töihin. Pitäisi varmaan itsekin kokeilla!"